Kansikuva

Kansikuva

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Visiitti töissä

Nyt on mennyt kuukausi pienen pojan äitinä. Ihanaa on ollut, vaikka välillä on väsyttänyt kovasti. Arki on lähtenyt sujumaan ja vauvalla on jo selkeä päivärytmi. 

No sainkin jo viime viikolla esimieheltä pyynnön tulla näyttämään poikaa konttorille. Tämä kyseinen esimies oli minulla vain muutaman kuukauden, koska ensin vaihdoin toimipistettä ja sitten toimipisteessä vaihtui esimies. 

No minä leivoin tuomisia ja valitsin vauvalle sopivat vaatteet. Pakkasin meidät autoon ja lähdin kohti työpaikkaa. Voin sanoa, että olipa pettymys. Esimies ei ollut yhtään varannut kalenteristaan edes pientä hetkeä minulle. Tuli aika paha fiilis. Kaikilla oli kauhean kiire ja kukaan ei oikein ollut meistä kiinnostunut. 

Lähinnä kaikki oli vaan "onnea", "kuinka teillä menee" ja sitten kaikki katosivat taas töiden pariin. Voi olla että en ihan heti mene käymään. 

Toisaalta tiedän, että tämän vuoden tavoitteet ovat kauheat, ylempi johto on vaihtunut ja siellä on pistetty tuulemaan (eikä mitenkään kivalla tavalla). Tästä johtuen varmaan osittain kukaan ei kerennyt hengata minun kanssa. 

Olisin ehkä itse esimiehenä varannut kaikkien kalenterista pienen ajan tapaamaan työkaveria ja hänen pientä vauvaa. Varsinkin, kun itse kutsuin henkilön käymään. No jokainen tavallaan. 

Palko sanoa, että tuonne samaan työpisteeseen en kaipaa. Lähinnä tuo tehtävä mistä jäin äitiyslomalle, ei kiinnosta enää niin paljoa. Toivonkin löytäväni uuden työn, kun menen takaisin. 

Nyt kuitenkin ajattelin ainakin tämän vuoden viettää kotona. Lapsen kanssa aika menee nopeasti. Viikot vaan kuluu niin nopeasti. Välillä, kun lapsi kiukkuaa vatsavaivojaan ja väsyttää, niin mietin, että mitäköhän töissä nyt tehdään. Tän ensimmäisen kuukauden aikana mieli on vaihdellut kovasti. Varmaan hormonit vaikuttaa jonkun verran. Saa nyt nähdä miten tämä äitiys sopii sitten oikeasti minulle ja miten pitkään viihdyn kotona.