Kansikuva

Kansikuva

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Visiitti töissä

Nyt on mennyt kuukausi pienen pojan äitinä. Ihanaa on ollut, vaikka välillä on väsyttänyt kovasti. Arki on lähtenyt sujumaan ja vauvalla on jo selkeä päivärytmi. 

No sainkin jo viime viikolla esimieheltä pyynnön tulla näyttämään poikaa konttorille. Tämä kyseinen esimies oli minulla vain muutaman kuukauden, koska ensin vaihdoin toimipistettä ja sitten toimipisteessä vaihtui esimies. 

No minä leivoin tuomisia ja valitsin vauvalle sopivat vaatteet. Pakkasin meidät autoon ja lähdin kohti työpaikkaa. Voin sanoa, että olipa pettymys. Esimies ei ollut yhtään varannut kalenteristaan edes pientä hetkeä minulle. Tuli aika paha fiilis. Kaikilla oli kauhean kiire ja kukaan ei oikein ollut meistä kiinnostunut. 

Lähinnä kaikki oli vaan "onnea", "kuinka teillä menee" ja sitten kaikki katosivat taas töiden pariin. Voi olla että en ihan heti mene käymään. 

Toisaalta tiedän, että tämän vuoden tavoitteet ovat kauheat, ylempi johto on vaihtunut ja siellä on pistetty tuulemaan (eikä mitenkään kivalla tavalla). Tästä johtuen varmaan osittain kukaan ei kerennyt hengata minun kanssa. 

Olisin ehkä itse esimiehenä varannut kaikkien kalenterista pienen ajan tapaamaan työkaveria ja hänen pientä vauvaa. Varsinkin, kun itse kutsuin henkilön käymään. No jokainen tavallaan. 

Palko sanoa, että tuonne samaan työpisteeseen en kaipaa. Lähinnä tuo tehtävä mistä jäin äitiyslomalle, ei kiinnosta enää niin paljoa. Toivonkin löytäväni uuden työn, kun menen takaisin. 

Nyt kuitenkin ajattelin ainakin tämän vuoden viettää kotona. Lapsen kanssa aika menee nopeasti. Viikot vaan kuluu niin nopeasti. Välillä, kun lapsi kiukkuaa vatsavaivojaan ja väsyttää, niin mietin, että mitäköhän töissä nyt tehdään. Tän ensimmäisen kuukauden aikana mieli on vaihdellut kovasti. Varmaan hormonit vaikuttaa jonkun verran. Saa nyt nähdä miten tämä äitiys sopii sitten oikeasti minulle ja miten pitkään viihdyn kotona. 


maanantai 19. tammikuuta 2015

Pohdintaa: Mitä nyt?

Vielä pitäisi jaksaa odottaa muutosta. Ei ole lapsi vielä päättänyt tulla maailmaan. Nyt mennään RV 39+2, ja mun puolesta lapsi voisi jo tulla. 

Tosin olen miettinyt paljon viime viikkoina miten mun uran käy, kun oon pitkään kotona. Perjantaina Facebook täyttyi työkaverin päivityksistä firman bileistä. Rupesin miettimään, että mitä kaikkea mä nyt mammalomalla missaan... Missaanko jotain todella tärkeää ja urani ei enää ikinä palaa ennalleen ja en saavuta niitä asioita mistä unelmoin. Tiedän jo nyt, ettei minusta ole pelkästään kotiäidiksi vaan haluan myös uran. Haluan edetä urallani, kouluttaa itseäni ja saavuttaa asioita. Nyt näihin tulee tauko. 


Meni hetki ja tajusin. Ei pidä murehtia. Lapsi on pieni vain niin pienen hetken. En halua todellakaan missata sitä. Hassua kuitenkin, että miten se ura kummittelee mielessä koko ajan. Kai se johtuu tästä mun kovasta halusta päästä eteenpäin uralla ja saavuttaa kaikki nyt ja heti. 


Nyt pitäisi vielä jaksaa odottaa. Muutos on tulossa ja veikkaan, että vuosi lapsen kanssa kotona menee vähän liiankin nopeasti... Hyvää viikon jatkoa kaikille! Ahertakaa töissä! 

tiistai 30. joulukuuta 2014

Uraraketti vs. kotiohjus



Joulu oli ja meni. Kohta on tämä vuosi ohi. Tämä vuosi on ollut huikea. Hyvä vuosi. Tammikuu ja helmikuu painettiin hulluna töitä ja tehtiin pohjaa hyvälle vuodelle. Keväällä oli pientä motivaatiopulaa. Toukokuun lopussa tuleva pieni ihminen ilmoitti itsestään. Siitä alkoi valmistautuminen tulevaan muutokseen.

Jouduin olemaan paljon kotona kipeänä ensin pahoinvoinnin takia ja sen jälkeen loppusyksystä alkoi sitten selkä vihoitella. Raskaus ei ole ollut helppo. Nyt jo loppusuoran häämöttäessä mietin edelleen, että olisiko pitänyt kituuttaa kipeän selän kanssa töissä. Uraraketti minussa oli ahdistunut, koska petin työnantajani. Olin selän takia sairaslomalla 7,5 viikkoa ennen kun jäin äitiyslomalle joulukuun puolessa välissä. Tajusin kuitenkin hetken pohdittuani, että nyt on minun terveyteni lisäksi kyse elämäni tärkeimmän ihmisen terveydestä. Vauva on niin toivottu ja odotettu, että en kyllä halunnut ottaa mitään riskejä. Töissä kituuttaminen olisi voinut lisätä stressiä ja sitä kautta supistuksia. Niitä oli muutenkin jo viikolta 17 alkaen. Oli pakko uraraketinkin vähän hellittää ja yrittää rauhoittua (paino sanalla yrittää).


Nyt kun olen kohta ollut kotona 10 viikkoa, mietin että millainen äiti minusta tulee. Olen kaikki mulle nyt ja heti ihminen, joten se varmasti näkyy hermojen kiristymisenä. Uskon kuitenkin, että pikkuhiljaa hermoni antavat periksi ja ymmärrän myös, että välillä saattaa olla sotkuista ja kaikki paikat eivät ole tip top joka hetki. Tässä voi mennä kyllä jonkun aikaa, mutta kai se sieltä tulee. Tai sitten tulee totaalinen kiukku hermoromahdus ennen sitä… =D

Lapsi tulee varmasti kasvattamaan minua ihmisenä. Uskon, että tammikuussa elämäni muuttuu ja opin paljon uutta. Haasteita on edelleen, ihan kuin töissä, mutta kyseessä on erilaiset haasteet. Odotan näitä innolla. Pelkään, että minusta tulee kotiohjus.. Heh. Paikallani en varmasti jaksa pysyä. Toki tämänkin näkee vasta, kun pienokainen on syntynyt. Sitten katsotaan rauhoittuuko uraraketti vai valtaako tilan tosiaan kunnon joka paikkaan sykkivä kotiohjus. Jokatapauksessa, tulossa on hyppy tuntemattomaan...


Toivotan kaikille erittäin upeaa tulevaa vuotta! Muistakaa, että muutos ei ole aina negatiivinen asia. Nauttikaa elämästä.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uraraketti kotona

Oli tosi pitkään huono omatunto, kun sairaslomaa tulee nyt varmaan se seitsemän viikkoa ennen äitiyslomaa. Tosin alusta lähtien mulle on ollut selvää, että lapsen terveys on kyllä mulle kaikkein tärkein. Siltikin on jotenkin syyllinen olo. 

Pitäisi olla töissä, mutta ei pysty. Mietin tässä paljon sitä, että olen tehnyt nyt 10 vuotta töitä. Siis oikeasti. En vissiin ole enää mikään nuorin, koska takana on se 10 vuotta työuraa. Jotenkin tämäkin sai pysähtymään. PäätinNoniin. Taisi olla tämän uraraketin työt tältä erää tässä. Oon ollut jo yli kolme viikkoa sairaslomalla ja vielä olisi kaksi ja puoli viikkoa edessä. Sitten mahdollisesti viikko töissä. No en usko että tulee oltua sitä vikaa viikkoa ennen äitiyslomaa. Selkä ei oikein kestä istumista, joten vähän on mahdoton olla töissä. 
, että turhaan poden huonoa omaatuntoa, koska kyllä sitä urarakettikin voi levähtää. Työt odottaa ja katsotaan nyt, että mitä sitten mammaloman jälkeen. Samaan firmaan ehdottomasti, mutta olisi ihanaa myös tässä kohtaa saada se uusi pesti. Mutta nyt sitten levätään hetki ja valmistaudutaan tulevaan muutokseen. Pian meitä on kolme. 

On pitänyt kehittää päivisin puuhaa. Vähän on välillä meinannut tulla tylsää. Istua ei voi joten leffat, kahvilat tms. on kokonaan poissuljettuja juttuja. Oon kävellyt, käynyt vesijuoksemassa ja aloittanut leipomaan. En osaa ollenkaan leipoa, joten kai sitä pitää opetella. Pitäähän äidin pystyä leipomaan pikkaselle synttäri pullat ja kakut. Heh. Ja leipominen onnistuu kohtuu hyvin, kun meidän keittiön tasot on korkeita. Ei siis tarvitse istua ollenkaan. 

Tässä muutama kuva siitä mitä uraraketin kolme viikkoa on pitäneet sisällään. 

Isyyspakkauksen tekemistä puolisolle. 


Tilkkutäkkiä vauvalle. 


Korvapuusteja työkavereille 


Tonttuhommia eli konvehtien tekemistä (testausta, nyt on reseptiikka selvillä, joten kohta alkaa tuotanto).


Macarons leivoksia. Jos tällaisia jaksaisi sitten vaikka ristiäisiin leipoa. Nyt tein minttusuklaa ja mustikka täytteillä. 

Blogin sisältö tulee tässä varmasti vähän muuttumaan ensimmäisistä postauksista. Uraraketti käy nyt nimittäin muutosta läpi. Katsotaan tuleeko minusta ahdistunut ylisuorittaja äiti vai osaisiko tämä kontrollifriikki hieman höllätä... Aika näyttää!



lauantai 27. syyskuuta 2014

Uusi suunta

Nyt on sitten löytynyt uusi suunta. Tammikuussa päätimme kotona, että painoni on pudonnut riittävästi, joten estettä lapsen tulemiselle ei enää ole. Päätin, että lapsi tai uusi työpaikka saa tulla. Kumpi vaan tulee ensin. Töissä alkoi kevällä YT-neuvottelut ja tiesin, että voi olla ettei uusia paikkoja ole heti tulossa...

Nyt voin onnellisena sanoa, että uusi työpaikka saa odottaa. Jään nimittäin 15.12.2014 äitiyslomalle. Pitkään odotettu asia toteutuu. Minusta tulee äiti!

Olen jo nyt miettinyt, että kauan olen kotona? Entä pitäiskö opiskeluja jatkaa? Entäs se ja tämä ja tuo? Ei ole helppoa. Olen onnellinen vauvasta, mutta kovasti mietin miten kaikki muu. Tuleeko minusta vain lapsesta puhuva mamma vai pysynkö minä vielä omana itsenäni. No ehkä annan itselleni aikaa ja katsomme tammikuun jälkeen mitä elämä tuo tullessa.

ETA uudelle tulokkaalle on 24.1.2015. Sitä pitää vielä odottaa hetki. En millään malttaisi. Odottaminen ei ole minun vahvimpia puolia... =D Tätä projektia tosin ei pidä liikaa kiiruhtaa, pieni tulee kun on valmis.

Olen niin onnellinen!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kiire, mikä ihana tekosyy


Siis kyllä täällä uudessa toimipisteessä saa töitä painaa. On aikalailla eri meininki kuin edellisessä paikassa. Huh. Päivät kuluvat tosi nopeasti ja kalenteri on täynnä lomaan asti. Pitää vaan toivoa, ettei tule kiireellisiä ylläritapaamisia. Niitä ei nimittäin kyllä saa oikein mihinkään mahdutettua…

No tän kiireen keskellä oon miettinyt paljon. Miksi mulla on kiire ja pitääkö nykypäivänä olla aina kiire? IPhonen kalenteri näyttää pisteellä, jos päivälle on tehtävää. Paljon on ollut viime kuussa ja tässä kuussa pisteitä kalenterissa. Itse mä olen noi pisteet tonne syöttänyt ja kiireeni tehnyt. 
 
Huokaus. Olenko se vain minä, vai onko kaikilla kalenterit täynnä. Olen miettinyt, että miksi se kalenteri pitää tunkea niin täyteen töissä ja vapaa-ajalla? Mitä järkeä. Nytkin lauantaina on useampi meno samaan aikaan. Kesä on kyllä haastavaa aikaa, kun kaiken näköisiä kissanristiäisiä on niiiin paljon. Miten tästä oikein selviää.

Kaiken kiireen keskellä olen lisäksi pohtinut, mihin elämäni on menossa. Uutta työtä ei kuulu ei näy (tätä vaihtoa ei lasketa, koska työtehtävä on sama). Pitäisikö tässä siis nyt ”pyöräyttää” se muksu. No sitten kiire hellittäisi, kun olisin vaan lapsen kanssa kotona. Vai paheneeko kiire silloin? Pitää hoitaa koti, lapsi ja vielä olisi hyvä olla jotain sosiaalista elämää. Sitten alkaa työt ja muksu menee tarhaan, eli kiirettä kiirettä. Eikö kiire lopu ikinä? Kuka muu sen kiireen lopettaa, jos en minä? Hmm…

torstai 24. huhtikuuta 2014

Vain muutos on pysyvää

Terveisiä lomalta! Pääsiäisestä alkoi loma ja nyt onkin lomaviikko jo yli puolen välin. Alkaa taas ajatukset siirtyä työhön. No on ne siellä pyörinyt muutenkin. Viimeiset pari viikkoa on ollut jännittävää aikaa.


Olen iloisesti yllättynyt, että esimies on kuunnellut minua. Hän on tiedostanut, että nykyinen työni ei anna minulle enää haastetta. Yrityksemme on kuitenkin nyt hankalassa tilanteessa, koska YT-neuvottelut painavat päälle. Esimieheni tiedostaa myös varmasti, että minun  on haasteellista löytää se uus työ tän vuoden aikana.

Joten... viikkoa ennen lomaa, perjantain jos ollaan tarkkoja, esimies pyys mut keskustelemaan. Ja kyllä se säikäytti. YT:t kesken ja esimies haluaa jutella... apuva! No me istuttiin alas. Esimieheni kertoi, että hänen oma esimiehensä oli tiedustellut, että löytyisikö meidän toimipisteestä sopivaa henkilöä siirtymään toiseen toimipisteeseen. Työ on siis sama kuin nytkin, mutta huomattavasti haastavampi salkku. Salkkua hoitamaan haluttiin henkilö joka tekee sääntöjen mukaan, omaa kuitenkin pelisilmää, osaa olla jämpti ja tiukka, haluaa oppia uutta ja ei pelkää haasteita. Olin ihan, että whaaat? En osannut odottaa, että kesken YT-neuvotteluiden ketään siirretään minnekkään. Päätös haluanko siirtyä pitäisi antaa nyt heti tässä! Sanoin, että en pysty. Pitää miettiä. Ensimmäinen reaktio oli nimittäin, että en todellakaan halua tuollaista salkkua.

Esimieheni kuitenkin perusteli minulle miksi hän ja hänen oma esimies oli minua ajattellut sopivaksi. Nämä pointit olivat hyviä. Nykyinen salkku ei anna minulle haastetta, uuden kanssa sitä tulisi reippaasti lisää. Olen nyt puhtaasti henkilöasiakaspuolella ja pääsisin jatkossa kurkistamaan vähän myös yrityspuolelle ja tutustua siihen maailmaan. Tämän maailman tunteminen varmasti auttaa jatkossa saamaan työtä firman sisällä.

No päätin kuitenkin kysyä vielä luottamusmieheltä, että onko kuvio ok näin YT:den kannalta? Minulle tuli samantien vastaus, että ei mitään siirtoja nyt, liikaa avoimia kysymyksiä. Ilmoitin maanantaina isolle herralle (esimieheni esimies, tosin nainen), että luottamusmiehen mukaan nyt ei saa siirtyä. Keskustelimme pitkän tovin puhelimessa, että minut voi kyllä siirtää myöhemmin, jos on vielä tarvetta. Kerroin, että oma suunnitelmani on olla jo firman sisällä toisessa tehtävässä täman vuoden aikana. Tämä isompi esimies yritti kysyä, että jos sitoutuisin vuodeksi tähän uuteen salkkuun ja sitten miettisin vasta  työtehtvän vaihtoa. Sanoin, että en halua sitoutua, koska ikinä ei tiedä koska se täydellinen työpaikka tulee vastaan. Hän ymmärräsi asian ja päätimme laittaa asian jäihin nyt toistaiseksi.

No tiistaina soi taas puhelin. Esimiehet olivat keskustelleet luottamusmiesten kanssa ja siirto onkin ihan ok. Olivat saaneet käsiteltyä kuvion läpi ja kysymyksiä ei enää ollut. Isompi esimies sanoi minulle puhelimessa, että alueemme on valmis ottamaan riskin, että löydän uuden tehtävän pikaisesti, mutta he haluaisivat minun siirtyvän nyt tähän haastavamman salkun tehtävään. Salkku pitäisi ottaa vastaan mahdollisimman pian, koska näitä asiakkaita ei voi jättää hoitamattaa (edellinen siirtyy toisiin tehtäviin). Sainkin tietää, että pääsiäisviikko on viimeinen viikko nykyisessä toimipisteessä ja heti loman jälkeen alkaa uusi arki uudessa toimipisteessä. Minulla oli siis aikaa kaksi päivää hoitaa kaikki kuntoon nykyisessä salkussani, pakata tavarat ja selittää keskeneräiset caset kollegoille. Kaikki tapahtui aika nopeasti.


Nyt lomalla tätä on pystynyt vähän jo käsittelemään. En ole tosiaan enää menossa vanhaan toimipisteeseen takaisin. Olen kuitenkin tajunnut sen, että tämä muutos on hyvästä. Vaikka tehtävä sinäänsä pysyy samana ja palkkaa ei tule lisää, uskon että tästä on pidemmän päälle hyötyä minulle. Opin uutta ja josko se työmotivaatiokin löytyisi uudestaan. Haikeilla fiiliksillä pakkasin kamat kiirastorstaina. Kolme vuotta meni samassa toimipisteessä. Ilman ihania työkavereita olisin varmaan jo etsinyt aktiivisemmin uusia haasteita (firmankin ulkopuolelta).


Toivottavasti uusi esimies tukee haluani edetä urallani ja toivottavasti tämä iso esimies on sanojensa mittainen ja alue ei "estä" minua siirtymästä, kun sopiva paikka löytyy. Sitähän ei tiedä löytyykö se huomenna vai vuoden päästä. Olin yllättynyt, kun siirtymiseni julkistettiin, koko alueemme herra ISO herra laittoi minulle sähköpostia ja kehui päätöstäni siirtyä. Häneltä, kun ei oikeastaan ikinä saa mitään palautetta ja nyt sain ihan henkilökohtaisen viestin. Nyt on ajatukset purettu kirjoitukseksi, josko nyt unissa näkisi muutakin kuin työjuttuja... ;) Tässä on vielä pari päivää lomaa, mutta alkaa jo jännittää ensi maanantai. Olen päättänyt ajatella tämän muutoksen positiivisten asioiden kautta. Kaikki on mahdollista, kun uskaltaa muuttua muutoksen mukana.