Ensi vuoden tavoitteet on julkaistu. Taas pitäisi parantaa
reippaasti. Tavoitteet ovat kovat, mutta ainakaan minun kohdalla ei mahdottomat
saavuttaa. Tulen tekemään kaikkeni, että pääsen tavoitteisiini. Itse asiassa
tämän vuoden tekeminen on monessa kohdassa ollut jo ensi vuoden tavoitteiden
tasolla.
Tosin tässä kohtaa iskee se ahdistus. Vuosi on kohta lopuillaan
ja kaikki tekeminen nollaantuu. Minun ei enää pitänyt joutua aloittamaan ”raatamista”
alusta. Tässä kohtaa minulla piti olla se uusi työ…
No asiat eivät tunnu aina menevän niin kuin olisit itse
halunnut. Ahdistukseni on vähän helpottanut. Ja kai ei ole muuta vaihtoehto, kuin hyväksyä
että ensi vuosi aloitetaan samoissa tehtävissä kuin viimeiset kaksi vuottakin
on mennyt. Olen miettinyt itsekseni, että kuin huono työ minulla on ja kuinka
pientä palkkaa siitä maksetaan. No onneksi rupesin puhumaan asioita ääneen.
Mieheni muistutti minua, että minun pitäisi olla onnellinen, että on edes työ.
Ja ei se minun työni nyt niin huono ole.
Jäinkin miettimään mieheni sanoja. Eihän minulla ole
pahemmin mitään hätää. Ei se palkkakaan nyt niin huono ole. Toki ainahan se
voisi olla parempi, mutta kyllä tällä tulee toimeen, jää säästöönkin ja voi
välillä hemmotella itseään ja puolisoa. Ei kai asiat ole ihan niin huonosti
kuin aikaisemmin mietin.
Kaikki onkin vain minun pääni sisällä… miten saisin
ajatusmaailmani muuttumaan? Voi sen kun tietäisin.
Olen päättänyt antaa ainakin hetken levähdystauon perheen
hankkimiseen. Päätin keskittyä ainakin alkuvuodeksi kuntoiluun ja painon
pudottamiseen. Samalla tulen etsimään sitä uutta unelmatyötäni. Tein saan pääni
pysymään ehkä paremmin kasassa.
Tämä kirjoittaminen on kyllä antanut minulle paljon voimia.
Ei minulla asiat niin huonosti ole. Mutta miksi sitten olin useamman kuukauden
ihan allapäin? Ehkä vaadin itseltäni liikaa. Ei voi sanoa ehkä, vaan minä
vaadin itseltäni monin kerroin enemmän, kuin mitä vaadin muilta. Tällainen minä
olen aina ollut. Mitään suurta oivallusta en ole vielä kokenut. En vieläkään
tiedä mitä haluan elämältä. Ehkä vuosi 2014 tuo tulessaan vastauksia…
Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten ensi vuosi lähtee käyntiin. Pomo kysyi parisen viikkoa sitten, että joko kaipaan töihin. Vastasin suoraan: NO EN (ja pehmensin, että jos näin rehellisiä ollaan). En tiedä mitä tuleman pitää ensi vuonna. Töihin on palattava syyskuussa. Motivaatio on nolla (onneksi vielä ei tarvitse olla enempää). Fiilikset työnantajaa kohtaan on tällä hetkellä pakkasen puolella, joten koko tulevaisuus on avoimena. Hiukan samoja asioita tunnistan omassa työssäni, mitä ongelmakohtia kirjoittelit omassasi (ja erityisesti esimiehen vaikutuksesta). Näin ollen voi olla, etten syksyllä palaa edes samalle työnantajalle. Tai jos palaan, niin voi olla että eritehtävään. Aikaisemmin työ toi kaiken nautinnon (vaikka lapsia jo oli). Työssä pärjäämisestä sain sen suurimman nautinnon (ja mähän olin myös hyvä). Nyt kaikki on päälaellaan. En kaipaa työn tuomaa haastetta. Perhe antaa kaiken tärkeän mitä tarvitsen. Näin ollen voi olla kun palaan töihin, niin haluankin ihan perushommiin, vähemmällä vastuulla. En tiedä. Ensi kesänä pitää tehdä päätöksiä.
VastaaPoistaMutta sen vain halusin sanoa. Uran ja äitiyden pystyy yhdistämään. Vanhimmat lapset sain amk aikana ja sitten halusin uran. 2010 pääsin taloon ja 2010 syksyllä siirryin seuraavan tason harjoittelijaksi ja alkuvuodesta 2011 pääsin harjoittelija sanasta eroon. Tähtäin oli jo seuraavaan asiantuntijahommaan, mutta sitten iski vauvakuume. Tarkoitus oli palata töihin, pienen ollessa 6kk, mutta päänuppi alkoi elämään omaa elämäänsä ja nyt ollaan kotona oltu 1,5 vuotta. Mutta jos kaikki olisi mennyt kuten aluksi suunnittelimme, niin ura ja äitiys olisivat edelleen kulkeneet käsikädessä. Ehkä kun palaan töihin, niin kotiäiti muuttuu takaisin uraäidiksi. (pahoittelen kun kirjoittelen niin sekavasti :D )
Tuntuu jotenkin julmalta sanoa, mutta ihanaa, että en ole näitten tunteiden kanssa yksin. Toivon, että saat päätettyä kevään ja kesän aikana mitä haluat.
PoistaOlinkin jo pitkään miettinyt, että pitää kirjoittaa miten uran ja perheen voi yhdistää. Minulla on muutama esimerkki takataskussa. Ehkä kirjoitan siitä seuraavaksi.
Haluan sanoa sinulle, että vaikka olemme törmänneet jo aikoja sitten ja olleet yhteydessä blogien ja Facebookin kautta, on sinulta saanut paljon voimia, kannustuksen sanoja ja ymmärrystä. Olen siitä suuresti kiitollinen. Toivottavasti olet jatkossakin läsnä.
Täällähän mä pörrään. :) toivottavasti pian taas nähtäisiin ihan livenä.
Poista