Kansikuva

Kansikuva

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kiire, mikä ihana tekosyy


Siis kyllä täällä uudessa toimipisteessä saa töitä painaa. On aikalailla eri meininki kuin edellisessä paikassa. Huh. Päivät kuluvat tosi nopeasti ja kalenteri on täynnä lomaan asti. Pitää vaan toivoa, ettei tule kiireellisiä ylläritapaamisia. Niitä ei nimittäin kyllä saa oikein mihinkään mahdutettua…

No tän kiireen keskellä oon miettinyt paljon. Miksi mulla on kiire ja pitääkö nykypäivänä olla aina kiire? IPhonen kalenteri näyttää pisteellä, jos päivälle on tehtävää. Paljon on ollut viime kuussa ja tässä kuussa pisteitä kalenterissa. Itse mä olen noi pisteet tonne syöttänyt ja kiireeni tehnyt. 
 
Huokaus. Olenko se vain minä, vai onko kaikilla kalenterit täynnä. Olen miettinyt, että miksi se kalenteri pitää tunkea niin täyteen töissä ja vapaa-ajalla? Mitä järkeä. Nytkin lauantaina on useampi meno samaan aikaan. Kesä on kyllä haastavaa aikaa, kun kaiken näköisiä kissanristiäisiä on niiiin paljon. Miten tästä oikein selviää.

Kaiken kiireen keskellä olen lisäksi pohtinut, mihin elämäni on menossa. Uutta työtä ei kuulu ei näy (tätä vaihtoa ei lasketa, koska työtehtävä on sama). Pitäisikö tässä siis nyt ”pyöräyttää” se muksu. No sitten kiire hellittäisi, kun olisin vaan lapsen kanssa kotona. Vai paheneeko kiire silloin? Pitää hoitaa koti, lapsi ja vielä olisi hyvä olla jotain sosiaalista elämää. Sitten alkaa työt ja muksu menee tarhaan, eli kiirettä kiirettä. Eikö kiire lopu ikinä? Kuka muu sen kiireen lopettaa, jos en minä? Hmm…

torstai 24. huhtikuuta 2014

Vain muutos on pysyvää

Terveisiä lomalta! Pääsiäisestä alkoi loma ja nyt onkin lomaviikko jo yli puolen välin. Alkaa taas ajatukset siirtyä työhön. No on ne siellä pyörinyt muutenkin. Viimeiset pari viikkoa on ollut jännittävää aikaa.


Olen iloisesti yllättynyt, että esimies on kuunnellut minua. Hän on tiedostanut, että nykyinen työni ei anna minulle enää haastetta. Yrityksemme on kuitenkin nyt hankalassa tilanteessa, koska YT-neuvottelut painavat päälle. Esimieheni tiedostaa myös varmasti, että minun  on haasteellista löytää se uus työ tän vuoden aikana.

Joten... viikkoa ennen lomaa, perjantain jos ollaan tarkkoja, esimies pyys mut keskustelemaan. Ja kyllä se säikäytti. YT:t kesken ja esimies haluaa jutella... apuva! No me istuttiin alas. Esimieheni kertoi, että hänen oma esimiehensä oli tiedustellut, että löytyisikö meidän toimipisteestä sopivaa henkilöä siirtymään toiseen toimipisteeseen. Työ on siis sama kuin nytkin, mutta huomattavasti haastavampi salkku. Salkkua hoitamaan haluttiin henkilö joka tekee sääntöjen mukaan, omaa kuitenkin pelisilmää, osaa olla jämpti ja tiukka, haluaa oppia uutta ja ei pelkää haasteita. Olin ihan, että whaaat? En osannut odottaa, että kesken YT-neuvotteluiden ketään siirretään minnekkään. Päätös haluanko siirtyä pitäisi antaa nyt heti tässä! Sanoin, että en pysty. Pitää miettiä. Ensimmäinen reaktio oli nimittäin, että en todellakaan halua tuollaista salkkua.

Esimieheni kuitenkin perusteli minulle miksi hän ja hänen oma esimies oli minua ajattellut sopivaksi. Nämä pointit olivat hyviä. Nykyinen salkku ei anna minulle haastetta, uuden kanssa sitä tulisi reippaasti lisää. Olen nyt puhtaasti henkilöasiakaspuolella ja pääsisin jatkossa kurkistamaan vähän myös yrityspuolelle ja tutustua siihen maailmaan. Tämän maailman tunteminen varmasti auttaa jatkossa saamaan työtä firman sisällä.

No päätin kuitenkin kysyä vielä luottamusmieheltä, että onko kuvio ok näin YT:den kannalta? Minulle tuli samantien vastaus, että ei mitään siirtoja nyt, liikaa avoimia kysymyksiä. Ilmoitin maanantaina isolle herralle (esimieheni esimies, tosin nainen), että luottamusmiehen mukaan nyt ei saa siirtyä. Keskustelimme pitkän tovin puhelimessa, että minut voi kyllä siirtää myöhemmin, jos on vielä tarvetta. Kerroin, että oma suunnitelmani on olla jo firman sisällä toisessa tehtävässä täman vuoden aikana. Tämä isompi esimies yritti kysyä, että jos sitoutuisin vuodeksi tähän uuteen salkkuun ja sitten miettisin vasta  työtehtvän vaihtoa. Sanoin, että en halua sitoutua, koska ikinä ei tiedä koska se täydellinen työpaikka tulee vastaan. Hän ymmärräsi asian ja päätimme laittaa asian jäihin nyt toistaiseksi.

No tiistaina soi taas puhelin. Esimiehet olivat keskustelleet luottamusmiesten kanssa ja siirto onkin ihan ok. Olivat saaneet käsiteltyä kuvion läpi ja kysymyksiä ei enää ollut. Isompi esimies sanoi minulle puhelimessa, että alueemme on valmis ottamaan riskin, että löydän uuden tehtävän pikaisesti, mutta he haluaisivat minun siirtyvän nyt tähän haastavamman salkun tehtävään. Salkku pitäisi ottaa vastaan mahdollisimman pian, koska näitä asiakkaita ei voi jättää hoitamattaa (edellinen siirtyy toisiin tehtäviin). Sainkin tietää, että pääsiäisviikko on viimeinen viikko nykyisessä toimipisteessä ja heti loman jälkeen alkaa uusi arki uudessa toimipisteessä. Minulla oli siis aikaa kaksi päivää hoitaa kaikki kuntoon nykyisessä salkussani, pakata tavarat ja selittää keskeneräiset caset kollegoille. Kaikki tapahtui aika nopeasti.


Nyt lomalla tätä on pystynyt vähän jo käsittelemään. En ole tosiaan enää menossa vanhaan toimipisteeseen takaisin. Olen kuitenkin tajunnut sen, että tämä muutos on hyvästä. Vaikka tehtävä sinäänsä pysyy samana ja palkkaa ei tule lisää, uskon että tästä on pidemmän päälle hyötyä minulle. Opin uutta ja josko se työmotivaatiokin löytyisi uudestaan. Haikeilla fiiliksillä pakkasin kamat kiirastorstaina. Kolme vuotta meni samassa toimipisteessä. Ilman ihania työkavereita olisin varmaan jo etsinyt aktiivisemmin uusia haasteita (firmankin ulkopuolelta).


Toivottavasti uusi esimies tukee haluani edetä urallani ja toivottavasti tämä iso esimies on sanojensa mittainen ja alue ei "estä" minua siirtymästä, kun sopiva paikka löytyy. Sitähän ei tiedä löytyykö se huomenna vai vuoden päästä. Olin yllättynyt, kun siirtymiseni julkistettiin, koko alueemme herra ISO herra laittoi minulle sähköpostia ja kehui päätöstäni siirtyä. Häneltä, kun ei oikeastaan ikinä saa mitään palautetta ja nyt sain ihan henkilökohtaisen viestin. Nyt on ajatukset purettu kirjoitukseksi, josko nyt unissa näkisi muutakin kuin työjuttuja... ;) Tässä on vielä pari päivää lomaa, mutta alkaa jo jännittää ensi maanantai. Olen päättänyt ajatella tämän muutoksen positiivisten asioiden kautta. Kaikki on mahdollista, kun uskaltaa muuttua muutoksen mukana.



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Myynninohjauskeskustelu ja hyvä mieli

Tällä viikolla oli myynninohjauskeskustelu. Olin valmistautunut ottamalla myynnit esiin. Olen tehnyt ihan hyvää tulosta, mutta ne ei missään määrin ole siinä missä tämän vuoden tavoitevauhdilla pitäisi olla. Keskusteluun meneminen hieman ahdisti... mutta esimies yllätti positiivisesti.

Sain kiitosta siitä mitä olen tehnyt ja esimies lohdutti, että nyt ollaan vasta alkuvuodessa, joten tässä on vielä aikaa tehdä tulosta. Meinasin pudota penkiltä. Oli ihanaa, että keskustelussa oli kehittävä ilmapiiri ja myös esimies on huomannut, että teen hyvää työtä. Tosin enemmän pitäisi tehdä. Myynnit ovat kyllä reippaasti parempia kuin viime vuonna, mutta ei siis vielä olla edes tavoitetasossa.

Lisäksi keskustelimme vähän siitä mikä ahdistaa töissä ja mikä on mielestäni huonosti meillä. Saatiin hyvin puhdistettua ilmaa ja uskon, että nyt huhtikuussa tää työ alkaa taas maistumaan. Tosin lisää haasteita on tuonut tää talousympäristö missä ollaan. No ei siitä sen enempää. Olen nyt yrittänyt ajatella, että turha tässä on murehtia niistä asoista, joihin en pysty itse vaikuttamaan.

Kokonaisfiilistä on parantanut myös palkinto lounaat ja kehut. Olen nyt ollut kahdella eri palkitolounaalla ja lisäksi sain esimieheltäni kauan himoitsemani vesikarahvin kiitokseksi hyvin tehdystä työstä. Tällaiset asiat lämmittää aina sydäntä.

Nyt ajattelin nauttia tästä hetkestä ja odottaa, josko se uusi työ tulisi sieltä jostain nurkan takaa. On ollut positiivista huomata, että ahdistuksen ja stressin taso on laskenut. Ei kiukuta niin paljoa ja olen tainnut viimeinkin tajuta sen, että kaikki ajallaa... ainakin hetkellisesti. Ihanaa kevättä kaikille ja nauttikaa elämästä!


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Samaa p*askaa töissä ja kotona!

Viikonloppuna koeltiin taas hermoja. Tuli riitaa miehen kanssa ja pahoitin hänen sanomisista mieleni ihan kunnolla. Sitten eilen illalla tätä puitiin. Kerroin mistä pahoitin mieleni ja mies vaan tokaisi "että en mä tajuu miten tosta nyt voi mielensä pahoittaa, enhän mä sanonut mitään ilkeetä". Tässä kohtaa leikkasi kiinni. Eikö se riitä, jos mä kerro mistä tuli paha mieli. Sitten toinen voisi pyytää anteeksi ja muuttaa ehkä tapaa toimia seuraavalla kerralla? Näin sitä voisi ainakin naisen logiikalla luulla... Mutta ei sitten kuulemma. Huokaus!

No töissä oli viime syksynä melkein samanlainen tilanne. Esimies toimi tosi epäkorrektisti ja kerroin hänelle kuukausittaisessa myynninohjauskeskustelusssa, että koen että hän kohtelee minua erilailla kuin muita. Kerroin, että koen joutuvani tekemään enemmän kuin muut ja esimieheni sortaa minua. Lisäksi tunsin, että minun myynnit ei ikinä riitä. Tähän sain vastauksen "enkä enkä, en oo kyllä yhtään ollut tuollainen". Eli ihan samaa. Kerroin, että no ainakin nyt olen kertonut esimiehelle miltä minusta tuntuu...

Mikään ei töissä oikeastaan muuttunut, niinkuin ei se muutu kotonakaan... Samaa kokoajan. Perseestä. No nyt on muutenkin vähän kiukkuinen olo. Ehkä tää tästä helpottaa.

Vähän ahdistaa ensi viikko. Silloin olisi taas myynninojauskeskustelu. Ekaa kertaa pitkään aikaan joudun miettimään miten puollustelen tekemisiäni, nyt ei olla tavoitetasolla ollenkaan. Kaikkeni olen yrittänyt, mutta ei vaan onnistu. Ongelma ei ole yksin mulla, mutta ei se mua lohduta. Mä en halua olla niin kuin muut, haluan tehdä paremmin ja enemmän. No kai sitä pitää nyt ruveta miettimään mitä oon tehnyt väärin ja miten jatkossa pystyn tekemään työni paremmin.


Nyt helpotti, kun sain purettua sydäntäni. Katotaan mitä nyt kevät tuo tullessaan. Uuden työn haluan edelleen, mutta mitään haettavaa ei edelleenkään oikeastaan ole... =/

Ei kai mun elämä nyt ihan niin kauheeta ole, kuin aina välillä tuntuu... Kaipaan vaan muutosta pian.

perjantai 28. helmikuuta 2014

Job well done!

Pakko sanoa, että olen mä vissiin tehnyt jotain oikein. Tammikuussa koko toimisto pääs tavoitteeseen ja päästiin hienolle brunssille hotelli Kämppiin. 

Maanantaina taas sähköpostissa oli viesti esimieheni esimieheltä ja kutsu vielä vähän isomman pomon järjestämällä kiitos lounaalle. Esimiehen oli pitänyt ilmoittaa eteenpäin yksi konttorilta joka on tehnyt hyvää työtä ja ollut konttorin tsemppari. Ja mun esimies ilmoitti mut! Siis mut! Eli kyl mä olen vissiin tehnyt jotain oikein. Jee. Hyvä minä. 


Tuli todella hyvä mieli. Koko viikko meni positiivisella vireellä. Nyt Tästä on mukava lähteä viikonlopun viettoon. Jos vaikka kirjoittaisi yhden työhakemuksen... ;) Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Mitä tammikuun jälkeen?


Tammikuu oli rankka. Meillä oli töissä tammikuulle järjestetty kilpailu. Onnistuttiin tekemään se mitä pitikin ja vähän yli. Palkintona päästään Kämpiin aamupalalle. Ihanaa. 

Kuten yleensä, mua ahdisti ettei kaikki saa tehtyä sitä mitä pitää. Joten painoin kunnolla ja tein oman osuuteni ja ehkä vielä vähän päälle. Nyt on jotenkin väsynyt olo. Sain tehtyä tammikuussa melkein 20% vuoden tavoitteistani. Yllätyin itsekin. Tavoite oli 10%. 

Nyt fiilis on et mitä nyt? Väsyttää ja ei oo energiaa. Flunssakin yrittää puskee päälle. Miten saa vauhdin pysymään hyvänä, kun tammikuu vedettiin 110 lasissa. 

Edelleenkin haluisin uuden työn. Ei oo kuitenkaan mitään mitä hakea. Ei oo sopivia paikkoja. Ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa kohta on vielä vähemmän. 


Ei kai tässä auta muu kuin tarttua härkää sarvista. Tänään on lepopäivä, kun on niin järkyttävä hedari, ettei päässyt töihin. Huomenna homma jatkuu. Ja taas saa painaa. 


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kumpi on parempi: uraäiti vai kotiäiti?

Mirvan kommentti edelliseen postaukseen sai mut miettimään. Oon jo pitkään miettinyt et miks ura ja lapsi ois niin vaikea yhdistää. Vai onko asia ees näin? Mä haluun molemmat. Ainakin nyt tuntuu siltä et joo haluan lapsen, mutta en aijo jäädä kotiäidiksi. En halua uhrata omaa uraa lapsen takia. Tosin enhän edes ole raskaana... Joten tää voi muuttua vielä monesti. 

Puhuin kerran töissä ääneen et haluan uran ja lapset, mut en halua olla kauaa poissa töistä. Epäilin et miten sit en saan uraa, jos oon kotona pitkään. Yks asiantuntija meillä töissä sanoi "onhan minullakin kolme aikuista poikaa ja ura". Tottahan se on. Itse en kyllä missään nimessä haluaisi olla 50-vuotiaana enää perusduunissa ja kohtuu alhaisella tasolla. En nyt missään nimessä halua kuullostaa ylimieliseltä ja etten arvostaisi tämän asiantuntijan työtä, mutta tiedän että minulle se ei riitä. 

Meillä on myös aluejohtaja jolla on ura ja lapset. Hän on noin 10 vuotta minua vanhempi nainen, joka vielä on työssään todella hyvä. Hän on edennyt nopeasti ja näyttänyt johtamisellaan olevansa todella pätevä. Kerroinkin tästä johtajasta ensimmäisessä tekstissä. Hän oli se, joka haastattelin minua syksyllä. 


Voisin sanoa, että hän on täydellinen roolimalli uraäidistä. Hän rakastaa lapsiaan, osaa tasapainottaa työn ja kodin ja on vielä äärimmäisen taitava. Toivottavasti minusta tulee joskus edes yhtä hyvä äiti ja esimies. 

Toisaalta, voi olla myös kotiäiti. Serkullani on 5 lasta. Vanhin on 11 vuotias ja nuorin 5kk. Hän on valinnut toisin. Meillä on ikäeroa vain 2 vuotta. Hän ei ole käynyt töissä yli 4 vuoteen. Ei se tee hänestä huonompaa tai parempaa kuin muut äidit. Hänellä on monta lasta, mutta hän rakastaa kaikkia viittä. Joskus mietin, että olisi ihanaa olla viiden lapsen äiti ja pyörittää kotia. 

Tiedän myös monta äitiä, jotka ovat olleet täysin uran perään. Sitten pikkuinen prinsessa tai prinssi on muuttanut koko tilanteen. Lapsi on mennyt etusijalle ja uran merkitys on pienentynyt. Käyköhän minulle joskus näin? Tässä kohtaa en usko, että kuuluisin tähän ryhmään äitejä ikinä. Tosin koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. 

Mikä sitten on oikea tapa. Sellaista ei taida olla. Jokaisen tapa on oikea, pitää vain löytää se itselleen sopiva tapa. Kukaan muu ei voi arvostella äidin valintaa tai antaa hänelle ohjeita. Tietysti valitettavaa on se, ettei kaikilla ole taloudellisesti varaa olla kotona niin pitkää kuin haluaisi. Onneksi meillä kuitenkin on mahdollisuus 9 kuukauden äitiyslomaan. Se mahdollistaa paljon. 

Joskus minulle selviää millainen äiti olen. Vielä ei tarvitse tehdä päätöstä. Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tulessaan. 

Olen kiitollinen siitä, että minulla on työ ja ihana aviomies. Ehkä tämä vuosi ei ole ollut niin huono, kuin tuossa syksyllä tuntui. Parisuhde on parantunut kovasti. Voin rehellisesti sanoa, että olen todella onnellinen. Työssä en ole edennyt, mutta olen tehnyt hemmetin hyvän vuoden, joten kai se uusi työ alkaa kohta löytymään. Painoni on pudonnut -18 kg ja jaksan paljon enemmän. Kai vuosi 2013 on ollut siis ihan ok. Vielä kun saisin tämän sisäistettyä ja osaisin nauttia onnistumisista. 

Toivotaan, että vuosi 2014 on täynnä uusia tuulia. Haluan edelleen uran ja perheen... Heti! ;) 

Hyvää uutta vuotta kaikille!