Kansikuva

Kansikuva

tiistai 30. joulukuuta 2014

Uraraketti vs. kotiohjus



Joulu oli ja meni. Kohta on tämä vuosi ohi. Tämä vuosi on ollut huikea. Hyvä vuosi. Tammikuu ja helmikuu painettiin hulluna töitä ja tehtiin pohjaa hyvälle vuodelle. Keväällä oli pientä motivaatiopulaa. Toukokuun lopussa tuleva pieni ihminen ilmoitti itsestään. Siitä alkoi valmistautuminen tulevaan muutokseen.

Jouduin olemaan paljon kotona kipeänä ensin pahoinvoinnin takia ja sen jälkeen loppusyksystä alkoi sitten selkä vihoitella. Raskaus ei ole ollut helppo. Nyt jo loppusuoran häämöttäessä mietin edelleen, että olisiko pitänyt kituuttaa kipeän selän kanssa töissä. Uraraketti minussa oli ahdistunut, koska petin työnantajani. Olin selän takia sairaslomalla 7,5 viikkoa ennen kun jäin äitiyslomalle joulukuun puolessa välissä. Tajusin kuitenkin hetken pohdittuani, että nyt on minun terveyteni lisäksi kyse elämäni tärkeimmän ihmisen terveydestä. Vauva on niin toivottu ja odotettu, että en kyllä halunnut ottaa mitään riskejä. Töissä kituuttaminen olisi voinut lisätä stressiä ja sitä kautta supistuksia. Niitä oli muutenkin jo viikolta 17 alkaen. Oli pakko uraraketinkin vähän hellittää ja yrittää rauhoittua (paino sanalla yrittää).


Nyt kun olen kohta ollut kotona 10 viikkoa, mietin että millainen äiti minusta tulee. Olen kaikki mulle nyt ja heti ihminen, joten se varmasti näkyy hermojen kiristymisenä. Uskon kuitenkin, että pikkuhiljaa hermoni antavat periksi ja ymmärrän myös, että välillä saattaa olla sotkuista ja kaikki paikat eivät ole tip top joka hetki. Tässä voi mennä kyllä jonkun aikaa, mutta kai se sieltä tulee. Tai sitten tulee totaalinen kiukku hermoromahdus ennen sitä… =D

Lapsi tulee varmasti kasvattamaan minua ihmisenä. Uskon, että tammikuussa elämäni muuttuu ja opin paljon uutta. Haasteita on edelleen, ihan kuin töissä, mutta kyseessä on erilaiset haasteet. Odotan näitä innolla. Pelkään, että minusta tulee kotiohjus.. Heh. Paikallani en varmasti jaksa pysyä. Toki tämänkin näkee vasta, kun pienokainen on syntynyt. Sitten katsotaan rauhoittuuko uraraketti vai valtaako tilan tosiaan kunnon joka paikkaan sykkivä kotiohjus. Jokatapauksessa, tulossa on hyppy tuntemattomaan...


Toivotan kaikille erittäin upeaa tulevaa vuotta! Muistakaa, että muutos ei ole aina negatiivinen asia. Nauttikaa elämästä.



2 kommenttia:

  1. Näin 4kk töissä olleen voin sanoa, että kyllä se työ alkaa taas kiinnostaa. :D Tosin omat tavoitteet eivät ole ehkä ihan samaa mitä ennen - vaihdoinhan vaativuusluokalta matalempaan hommaan. Onneksi vaihdoin, nyt on tasapainossa työn haasteet siihen mitä kaipaan. Erittäin mielelläni menen töihin ja enää en harmittele, etten ole enää kotiäiti. Tai olenhan vielä - 20%:sesti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Kivaa kuulla, et nyt on löytynyt sopiva tasapaino työn ja kodin suhteen. Mä oon miettinyt et miten toi menee mun kohdalla. Mulla on ollut aina toosi kovat tavoitteet uralle. Toiveena ainakin nyt on se, että en palaa samaan duuniin. Haluisin ottaa sen seuraavan askeleen, kun palaan takas. Oon tästä jutellut jo nykyisen esimiehen ja hr-partnerin kanssa. Kummankin näkemys oli et, uutta duunia sitten kehiin.

      No sen näkee sitten. Voihan se olla et mieli muuttuu matkalla...

      Poista